Myllerrystä päässä..

On se outoa.
Kun tykkään herrasta kyllä, mutta joku tässä mättää.

Ehkä haluaisin enemmän.
Kuin sen kahenviikonvälein näkemisen.

Ja kun ei se kuulema ees oo ihastunu minuun, pelkästään tykkää olla mun kanssa ja viettää välillä aikaa.

ja minä joka kerta sen lähdettyä ovesta, itken sitä yksinäisyyttä ja haleja ja kaikkea, mitä pitäs taas odottaa kaksi viikkoa.

Tätäkö se on loppuikäni, jos tätä jatkan?

Oon sanonu mitä tunnen, mutta vastakaikua saan varmaan odottaa.
Tai pitäskö nyt tyytyä siihen, että toinen ees vähän tykkää?

miks elämän pitää taas olla niin sekametelisoppa?

oisko sinkkuna helpompaa...